Jyrsijämme

Jyrsijäblogini     Jyrsijäkuvia

Gerbiilit


Gerbiilit Tiku & Taku tulivat meille elokuussa 2008 hienoisen väsytystaktiikan myötä, innokkaimpana gerbiilien hankkijana oli perheen äiti, jolla on lapsena ollut gerbiilejä kaksi kappaletta. Fanny & Ida olivat ihan valmiita houkuttelun jälkeen ja Arikin oli ylipuhuttavissa, kun lupasin, että hänen ei tarvitse gerbiilejä hoitaa :). Gerbiilien elämää on ollut mukava seurata, usein istun iltaisin terraarion edessä ja katselen niiden touhua.

Takun  kuoltua yllättäin syyskuussa 2009, hankimme Tikulle uuden kämppiksen Fidelin, joka oli aikuinen meille tullessaan. Syyskuussa 2011 Fidel kuoli 2v9kk ikäisenä.  Luovutusikäiset pojat Mortti & Vertti  tulivat meille 29.10.2011 Tikun uusiksi kavereiksi. Helmikuussa 2012 Tiku kuoli 3v7kk ikäisenä vanhuuteen.

Vertti menehtyi joulukuussa 2013 ja Mortille tuli uudet kämppikset Bingo ja Bongo (DTW)  tammikuussa 2014. Mortti lopetettiin 31.05.2014 tappeluvammojen takia :(.

Gerbiilit ovat tosi hauskoja pikkuotuksia ja niitä tulee varmaan jatkossakin minulla olemaan :)

* * *

Hamsterit


Olin haaveillut hamsterista jo jonkin aikaa ja talvikko Blues tuli meille helmikuussa 2011. Se oli tuolloin jo 7kk ikäinen ja kuoli joulukuussa 2012 lähes 2,5v ikäisenä. Blues oli tyypillinen talvikko: reviiritietoinen, eli näykkäsi herkästi kädestä. En ollut perehtynyt riittävästi tuohon reviirititouteen, se tuli vähän yllätyksenä minulle. Talvikkoa tuskin enää hankin, ellen sitten päädy urokseen, jotka ovat yleensä hieman leppoisampia.

PK syyrialainen Vili
tuli kesällä 2012. Se on kiltti, mutta harmillisen iltauninen. Yleensä se heräsi vasta minun mentyä nukkumaan, joten kauheasti en sitä nähnyt :(. Vili lopetettiin marraskuussa 2014 sen ollessa jo 2,5v ikäinen.

Lokakuussa 2014 kotiin tulivat roborovski tytöt Melody (normaali laikukas)  ja Millie (normaali).
Robotytöt muuttivat  uuteen kotiin heinäkuussa 2015, koska takkahuoneesta on tulossa työhuoneeni. Uusi koti löytyi Oscarin luota :). Tytöt tulevat tarvittaessa meille hoitoon ja muutenkin kuulen niiden kuulumisia. Asia järjestyi paremmin kuin hyvin!

Helmikuussa 2015 tein tilaa kirjahyllyyn ja pikkuinen kiinankääpiöhamsteri Karisma tuli minulle sijoitukseen Goldilock's-hamsulasta :). Karisma synnytti 1.9.2016 poikueen luonani ja hoidin poikaset luovutukseen asti kotonani. "Palkkioksi" sain yhden poikasen ja jätin suloisen Bolz-pojan itselleni. Työhuoneeni siirtyi yläkertaan ja tilaa tuli enemmän jyrsijöillekin :)


Päivitetty lokakuu 2016